POMPdeLUX on täällä taas!

Ah, ihanaa. Pomp de Luxin nettikauppa on auennut!

Tällä kertaa vieläpä suomeksi, ja suomalaisia asiaan vihkiytyneitä on jopa rekrytoitu myyjiksi, hienoa! Minäkin sain tuossa vähän aikaa sitten kutsun POMPdeLUX-kutsuille, en malta odottaa!

Tässä parhaita paloja Pompin sivuilta:

 Syksyn mallisto on ehkä väreiltään hieman synkkä, mutta sitäkin tyylikkäämpi!

Ihania kellohelmoja, tylliä ja hiuskoristeita. Turkisliivi on aivan ihana, vaikka onkin vähän turhake ja sitä paitsi tosi kallis! Jokin näissä kuvissa vain lumoaa, kerta toisensa jälkeen...

Ihana kuosi paidassa!

Ah, mikä röyhelöihanuus!

  


Poikien tyyli on tyttöjä hillitympi ja miehekkäämpi. Värit ovat neutraaleja ja mallit klassisen elegantteja.

Kuvassa oleva pojan liivi on suloinen, mutta niin on itse poikakin. Tuommosen nöpönenän ku sais meidän prinsessalle kaveriks!

 Pompille ominaiseen tyyliin kuosit ovat suloisia ja materiaalit aivan houkuttelevat hypistelemään ja tunnelmoimaan!

Kauniisti aseteltu huivi kruunaa kokonaisuuden!

 Suloisia vaarinpaitoja, miehekäs toppaliivi, muodikkaasti vähän roikkuvia housuja. Mitä muuta pikkumies voi vaatia?

Tykkään erityisesti noista villatakeista, ne on jotenkin niin aikuismaisia ja samalla suloisia... Reunimmaisen tytön pussifarkut ja pikkusiskon farkkumekko on niin denimiä että!

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------

No, oikeasti en varmaan tilaa pompin vaatteita ennen kuin ne on -70% alennuksessa, opiskelubudjetti kun on sen verran tiukka. Mutta ainahan sitä voi haaveilla, vai mitä?

Meille muutti tyranni

MEIDÄN LAPSESTA ei koskaan tule itsekästä ja määräilevää lellipentua.

MEIDÄN LAPSI ei vielä kolmivuotiaanakaan tiedä, miltä karkit maistuvat, tai jos tietääkin, niin ei halua pilata hampaitansa laittamalla niitä suuhunsa.

MEIDÄN LAPSESTA ei koskaan tule lapsiryhmässä kiusaajaa, vaan pikemminkin suosittu ja reilu leikkikaveri, joka puolustaa heikompiaan.

MEIDÄN LAPSI tulee olemaan viisas lapsinero, joka osaa soveltaa taitojansa fiksusti ja epäitsekkäästi muiden ihmisten parhaaksi.

MEIDÄN LAPSI on maailman täydellisin ja virheetön ihminen, onhan hänellä geeneissä siihen täydet edellytykset. KAIKKI naapurimme muuttuvat vihreiksi kateudesta huomattuaan, miten kauniisti meidän prinsessa osaa käyttäytyä.

______________________________- ~ ♥ ~ -_______________________________

Niinpä niin. Lapsettoman / raskaana olevan on vielä helppo päteä. Olihan minullakin niitä periaatteita, mutta sitten meille muutti pieni lapsityranni. Meidän vanhempien on ollut pakko laota maahan, ainakin jos tästä karusellista haluaa pysyä edes joten kuten hengissä.

Kyllähän se tiedossa oli, ettei uhmaikäisen kanssa eläminen voi olla aina helppoa, mutta EIHÄN MEIDÄN LAPSI nyt sentään NIIN ALAS VOI VAJOTA kuin naapurin meuhkaavat kakarat?!

Väärin. Vanhemmuus (lue: lapsityrannin vanhemmuus) taitaa olla se viimeinen niitti, joka rapisee pois täydellisen vanhemmuuden ihanteesta.

MEIDÄN LAPSI on maailman ihanin, suloisin ja valloittavin taapero. Tämä on siis tosiasia. Mutta meidän lapsi osaa olla myös maailman ärsyttävin, voimakastahtoisin ja raivostuttavin pikku uhmis niin halutessaan. Tämäkin on tosiasia, vaikkakin hieman vaikeammin hyväksyttävissä oleva kuin ensimmäinen.

Niin se vain menee, meidän maailman suloisin pikku prinsessa on kietonut meidät heikot vanhemmat siististi sieväksi pikku paketiksi pikkusormiensa ympärille. Eihän me toki kaikkiin sen juttuihin lähdetä mukaan. Muttakun se niin suloisesti katsoo kauriinsilmillään ja vilkuilee välillä pakastinta päin: "Äitii... Jätskii!" Ja lopuksi vielä pussaa poskelle. Sama meno jatkuu iltaan asti: "Eieiei, ei kukkuu! Vettä, tutti, nalle..." Haluttavien asioiden lista kasvaa loputtomasti iltayhdeksän lähestyessä.

MITEN JOKU VOIKIN OLLA NIIN RAIVOSTUTTAVAN SULOINEN??

Hyvä hyvä, Minna Ottavainen!

Pakko kirjoittaa nyt vuorostaan kiittävästi aikakauslehden artikkelista. Uusimmassa Meidän perhe -lehdessä oli mainio haastattelu Minna Ottavaisesta. Ihanaa, että joku uskaltaa sanoittaa myös negatiivisia tunteitaan ääneen ja vielä oman nimen ja kuvan kera lehden sivulla!

Noniin, älkää käsittäkö väärin, kanssasisaret. YLEENSÄ kyllä pidän Kaksplussaa tasokkaampana kuin Meidän perhettä ja Vauvaa, ja YLEENSÄ Meidän perheen julkkishaastattelut ottavat minua lähinnä pannuun. Mutta nyt oli ihanan virkistävää lukea ihmisestä, joka tunnustaa, ettei edes PYRI olemaan täydellinen äiti.

Minna Ottavaista nyt sen kummemmin tuntematta, haluan lausua vilpittömän kiitoksen hänen rohkeudelleen peräänkuuluttaa ihan tavallista vanhemmuutta ilman mitään huippuihanteellisia kiemuroita.

PS. Lue ko. juttu siis Meidän perhe -lehden numerosta 8/2012
(Sanoma Magazines: Sovittasko joku hyvä provikkakorvaus tästä vinkistä??)